maanantai 12. joulukuuta 2016
lauantai 22. lokakuuta 2016
ANTTI JOKINEN, OHJAAJA
Produktioitasi en ole nähnyt enkä tunne; ajatuksiasi työttömyydestä ja työllistämisestä kuulin ja niitä arvostan.
tiistai 11. lokakuuta 2016
AY-NOMENKLATURA - JÄTTÄKÄÄ JO OMAN HENKILÖKOHTAISEN EDUN TAVOITTELU
Älkää enää pitäkö liittojenne pieniä ihmisiä pilkkananne ja henkilökohtaisten pyrkimystenne pelinappuloina. Tiedoksenne: heiltä ette pysty sensuroimaan vaikkapa viimeisimmän nobelistin ajatuksia maamme ahdingosta selviämiselle.
lauantai 10. syyskuuta 2016
LIIKENTEENOHJAUSTA PARHAIMMILLAAN HELSINGISSÄ
Kuinka osaavasti onkaan viritetty Vihdintien useat liikennevaloin ohjatut risteykset niin, että Haagan ympyrästä Malminkartanon risteykseen saakka liikenne soljuu pääsääntöisesti yksin vihrein valoin. Myös toiseen suuntaan.
HYVÄ RINNE - JÄRKEVIÄKIN PUHUT
Hän nousi kyselytunnilla ja halusi kertoa kaikelle kansalle ymmärtäneensä, että työttömät ovat työttömiä.
maanantai 5. syyskuuta 2016
SAK EDELLÄKÄVIJÄNÄ IRTISANOMISISSA?
Yt-viesti jähmettyneisyyden pyhäköstä; Kyllä me silti ihan oikeasti muiden työpaikkojen työntekijöiden asemaa ja etua ajamme, miltei kuin omiamme.
torstai 28. heinäkuuta 2016
S-RYHMÄN ASIAKASOSTOSTEN TIEDONKERUUHANKE - YKSITYISYYDEN SUOJA KUIN IT-JÄTTIEN KULUTTAJASOPIMUKSISSA
Asiakkaat: Mahdollisuus joutua täsmällisempään seurantantaan kuin Stasissa.
Kipailevat toimijat: Rakennesyistä vastaavaa välinettä ei ole,
Toimittajat: Niin tuotevalikoima kuin asiakkaiden valintamahdollisuudetkin vähenevät.
Kipailevat toimijat: Rakennesyistä vastaavaa välinettä ei ole,
Toimittajat: Niin tuotevalikoima kuin asiakkaiden valintamahdollisuudetkin vähenevät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)